|
Topi Raitanen kertoilee seuraavassa kesän kuulumisiaan
Terveiset,
Kilpailukausi on edennyt jo pitkälle. Alkukauden tärkein kilpailu olis PNG, jossa pystyin juoksemaan uuden komean ennätykseni 8.21. Juoksu oli hyvin nousujohteinen ja sain tehtyä roiman ennätys parannuksen. Samalla alittui Dohan MM-raja sekä Olympialaisten kisaraja.
Juhannuksena lähdin kolmen viikon vuoristoleirille ja se toimi oikein hyvin. Kunto testattiin Lapinlahden eliittikisoissa. Lähdin reissuun 21.6 ja menomatkalla minun piti kilpailla Saksan Tubingenissa 1500m:llä, mutta kilpailu peruttiin kovan myrskyn vuoksi. Huonoa tuuria... mutta sellaista sattuu välillä ulkourheilussa.
Leirin ensimmäiset kaksi viikkoa harjoiteltiin kovaa ja määräpainotteisesti. Palasimme näin alkukauden kilpailuiden jälkeen vahvistamaan perusasioita. Pitkä kausi on vielä edessä. Viimeisen viikon tiistaina tehdesssäni vauhtikestävyystreeniä minulla kramppasi pohje, jonka jälkeen jouduimme ottamaan useamman päivän kevyesti ilman juoksemista. Perjantaina juoksin pari lyhyttä treeniä ja lauantaina rullailin lyhyitä 30sec vetoja maastossa. Ei mikään optimaalisin valmistautuminen Lapinlahden eliittikisoihin, koska kovaa en ollut juossut pitkään aikaan. Tiesin kuitenkin, että perustaso on mennyt eteenpäin.
Lapinlahden estekilpailu oli nyt ensimmäinen kokeilu kilpailla suoraan vuoristoleirin jälkeen. Saimme vauhdittajaksi todella nimekkään Kenialaisen juoksijan Lawrence Kemboin, joka on maailman tilastossa sijalla 11. Hänen piti juosta 2km asti 5.33-5.35 väliajalla. Ensimmäinen kilometri tultiin hyvää kyytiä 2.45, mutta sen jälkeen vauhti hiljeni huomattavasti. Olin hieman epävarma omasta suorituskyvystäni, joten en lähtenyt sen enempää hoputtamaan vauhtia. 600m ennen maalia nousin kärkeen ja tein selkeän rytminvaihdoksen näiden hitaiden kierrosten jälkeen. Kovalla loppuvedolla sain tiputettua loppuajan 8.22. Vain sekuntin päähän ennätyksestä.
Nyt alkaa valmistautuminen kohti Dohan MM-kilpailuita ja edessä on enään kaksi kilpailua. Juoksen Ruotsi-ottelussa sekä Zagrebissä 3.9. Tämän jälkeen lähden valmistautumisleirille korkealle. Dohassa alkuerä juostaan 1.10.
Mukavaa kesän jatkoa! -Topi Raitanen
|